Veronpalautus Ennakkoon

Veronpalautukset

Artikkeli päivitetty 4. Tammikuu, 2024

Veronpalautusten käytäntöjä muutetaan lähes joka toinen vuosi. 

Suosittelemme tutustumaan Suomalaiseen verotuskäytäntöön hyvissä ajoin, etenkin nyt kun voimassa on vain yksi verokortti, jonka mukaan myös sivutulot lasketaan.

L Tästä syystä voit luottaa meihin
Me Luottopalvelut, teemme kovasti töitä sen eteen, että sivustomme pysyy ajankohtaisena ja luotettavana tiedonlähteenä verkossa. Tarkistamme säännöllisesti kaikki vanhat artikkelimme. Kaikki sivustomme kirjoittajat ovat taustatarkistettuja, luotettavia asiantuntijoita pitkällä historialla rahoitusalalta.

Veronpalautukset ja veroilmoitusten täyttäminen kokivat suuria muutoksia vuonna 2019. Enää ei ole tiettyä veronpalautuspäivää, vaan sen maksuaika on jaettu useammalle kuukaudelle.

Vuosi 2018 oli viimeinen hetki kun veronpalautukset napsahtivat vielä tilille joulukuun 11 päivä.

Monet hyödynsivät juuri veronpalautusrahat esimerkiksi joululahja ostoksiin.

Ennakkoveronpalautuksen saa hakemalla vakuudetonta lainaa veronpalautusta vastaavan määrän ja maksamalla sen takaisin varsinaisena veronpalautuspäivänä. 

Voit jo etukäteen kilpailuttaa lainahakemuksesi yli 25 pankilla ja rahoituslaitoksella, tarjouksen pyytäminen on maksutonta. Kilpailuta laina heti tästä ja saat useita tarjouksia!

Veronpalautus käytäntö muuttui vuonna 2019

Joillekin on jaettu väärää tietoa tai he ovat virheellisen uutisoinnin vuoksi ymmärtäneet, että veronpalautukset loppuisivat kokonaan. 

Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Veronpalautusten maksu on kuitenkin muuttunut.

Veronpalautukset maksettiin vuonna 2019 yhden päivän sijaan Elokuun ja Joulukuun välissä. Eli veronpalautukset tulivat joillakin huomattavasti aikaisemmin, kuin edeltävinä vuosina.

Valitettavasti myös mätkyjen maksupäivät muuttuivat, niiden eräpäivät ovat nyt Helmikuun ja Elokuun välissä.

Jatkossa on epätodennäköistä saada suuria veronpalautuksia, sillä verotuksen luonne muuttui ja voimaan astuu yhtenäinen veroprosentti koko vuoden tuloille, lisäksi käyttöön on otettu tulorekisteri. 

Joten tuskin nähdään suurempia veronpalautus summia.

Nykyään tulorekisterin myötä on ilmoitettava palkkatulot heti maksutapahtuman yhteydessä, joka tekee verotuksesta aikaisempaan verrattuna erittäin tarkkaa. Aikaisemmin ilmoitukset tehtiin vuositasolla.

Veronpalautusten maksupäivä 2024

Kuten aikaisemmin mainittu veronpalautukset maksetaan tileille Elokuun ja Joulukuun välissä. Tähän maksupäivään vaikuttaa seuraavat asiat:

  • Tekemäsi muutokset verokortissa.
  • Verotuksen päätymispäivä.
  • Puolison tekemät muutokset veroilmoitukseen.
 

Veronpalautuksen suuruuden voit helposti tarkistaa OmaVerosta.

Veronpalautukset maksetaan vuonna 2024 seuraavasti:

  • Toukokuu: 3.7.2024
  • Kesäkuu: 5.8.2024
  • Heinäkuu: 3.9.2024
  • Elokuu: 3.10.2024
  • Syyskuu: 4.11.2024
  • Lokakuu: 3.12.2024

Miksi en saanut veronpalautuksia?

Jos et saanut veronpalautuksia ajoissa, johtuu se todennäköisesti siitä, että olit unohtanut päivittää Verohallinnon sivuille tilinumerosi, tai tilinumero puuttui kokonaan.

Uusi tilinumero on ilmoitettava verottajalle, ennen kuin veronpalautuspäivä on lähellä. 

Jos et ilmoita tilinumeroasi maksetaan veronpalautus “rahalähetyksenä”.

Rahalähetyksen lunastamisen onnistuu pankissa. 

Jos veronpalautuksesi oli alle 15 euroa, ei Verohallinto lähetä rahalähetystä, vaan rahat jäävät kokonaan saamatta.

Jos ulosottoviranomaisella on saatavia, menevät veronpalautusrahat suoraan ulosottoon.

Veronpalautus ennakkoon

Veronpalautukset maksetaan tilille vasta Elokuun ja Joulukuun välissä. Tarkista oma tarkka veronpalautuspäiväsi suoraan verottajan sivuilta.

Jos tarvitset veronpalautus rahat heti tilillesi, voit joutua maksamaan siitä hieman korkoa.

Voit kuitenkin lunastaa “veronpalautuksen ennakkoon ilman kuluja”, jos kuluton ja koroton kuukausi tarjous on vielä voimassa.

Eli käytännössä haet lainaa netissä veronpalautussummaa vastaan, kuukausi ennen veronpalautusten maksupäivää. Kun saat veronpalautukset voit maksaa lainan takaisin.

Näin haet veronpalautukset ennakkoon:

  1. Tarkista veroilmoituksesta paljonko saat veronpalautuksia.
  2. Tarkista oikea tilinumero ja maksupäivä.
  3. Hae tarvitsemasi määrä lainaa, mielellään kampanja tarjouksella kulut 0.
  4. Kun saat veronpalautukset, maksa laina heti takaisin.

Harkitsetko lainaa? Vertaile ensin.
Helposti ja nopeasti