palkka ennakkoon

Palkka ennakkoon

Artikkeli päivitetty 3. Tammikuu, 2023

Monelle palkansaajalle palkkapäivän odottaminen tuntuu turhauttavalta varsinkin jos kuuluu siihen porukkaan, jonka tulot ovat muutenkin tiukilla. 

Laskut saattavat odottaa maksamista tai itsensä toteuttamisen on pitänyt jäädä, koska palkkatulot ovat kuukaudelta jo kuluneet arjen askareisiin. 

Palkka on mahdollista saada ennakkoon epävirallista tietä, ottamalla edullista lainaa joka ei kasva korkoa lähes lainkaan. Vältät samalla turhat byrokratiat, joita palkkaennakoihin liittyy.

Tähän soveltuvat parhaiten vertailussa olevat palvelut, joista voi saada lainaa vain 0,3% kuukausikorolla.

L Tästä syystä voit luottaa meihin
Me Luottopalvelut, teemme kovasti töitä sen eteen, että sivustomme pysyy ajankohtaisena ja luotettavana tiedonlähteenä verkossa. Tarkistamme säännöllisesti kaikki vanhat artikkelimme. Kaikki sivustomme kirjoittajat ovat taustatarkistettuja, luotettavia asiantuntijoita pitkällä historialla rahoitusalalta.

Palkka ennakkoon heti

Jo jenkeistäkin tuttu ilmiö palkkapäivälainat ovat rantautuneet Suomeen jo kauan aikaa sitten. 

Perinteinen förskotti on alkanut hävitä menneisyyden kaikuun kun lainsäädäntö estää palkan saamisen ennakkoon. 

On kuitenkin muita tapoja saada palkkarahat käyttöön jo etuajassa. On kuitenkin hyvä olla tarkkana, jotta lainanottamisesta ei tule tapaa. Tapana se voi johtaa pahimmillaan jopa velkaongelmiin.

Palkka ennakon hakeminen tapahtuu verkossa toimivilta luotonantajilta siten, että katso tulevasta palkkakuitistasi paljonko saat lainaa. 

Tämän jälkeen lähetät lainahakemuksen, jossa asetat maksuajaksi yhden kuukauden ja lainaat hieman palkkatulojasi alhaisemman määrän, jotta saat katettua mahdolliset lainasta aiheutuvat kulut.

Lue myös: veronpalautukset on mahdollista saada tilille ennakkoon

Halvimmat palkkaennakot liikkuvat tällä hetkellä lainattavasta summasta riippuen noin kymmenissä euroissa. 

Monelle kuitenkin palkan saaminen etukäteen on tärkeää, etenkin jos laskuja tai muita kuluja on kertynyt maksettavaksi lyhyillä eräpäivillä.

Mitä palkkaennakko tarkoittaa?

Palkkaennakko tarkoittaa tulevaisuudessa saatavien palkkatulojen saamista käyttöön heti vaikka 3 viikkoa ennen varsinaista palkkapäivää. 

Palkkaennakko tunnetaan myös kansakielellä sanalla förskotti, jota on käytetty paljon perinteisillä teollisuuden aloilla. 

Etenkin rakennusteollisuudessa käytäntö on ollut yleinen viime vuosiin asti.

Lue myös: onko rahat tiukilla? Toimi näin

Joillakin työntekijöillä on saattanut olla ihan yleinen käytäntö pyytää palkkaennakkoa joka kuukausi, etenkin jos työntekijällä on ollut selvä tarve.

Miten saan palkkaennakon?

Vuonna 2019 astui voimaan uusi tulorekisteri verottajalle, joka poisti kokonaan mahdollisuuden nettosummaisten palkkaennakoiden maksamisesta. 

Palkkaennakko on ilmoitettava verohallintoon viiden päivän kuluessa sen saamisesta ja siitä pitää tehdä erikseen palkkalaskelma samalla tavoin kuin palkasta.

Enää ei siis ole mahdollista maksaa vain tiettyjä summia työntekijän tilille ja vähentää summa seuraavasta palkasta. Siksi moni työnantaja on luopunut toimi-alasta riippumatta kokonaan.

Jos haluat päästä helpolla ja hakea palkkaa ennakkoon voit hakea hieman palkkaa alahaisemman summan lainaa vertailemiltamme luotonantajilta ja maksaa lainan takaisin seuraavaan palkkapäivään mennessä. 

Mitään veroilmoituksia tai muita byrokratioita ei tarvitse selvittää vaan huolehdit vain, että maksat lainan takaisin ajallaan.

Harkitsetko lainaa? Vertaile ensin.
Helposti ja nopeasti