S-juna
S-juna on vuosi toisensa jälkeen lähes pysäyttämätön. Tämä piensijoittajien sydämiin pinttynyt sijoitustyyli on johtanut monet jo talouden vauraammalle polulle.
Tutustu sinäkin asiaan ja hyppää kyytiin, sillä juhlat eivät ehkä ole vielä edes alkaneet.
Mikä on S-juna?
S-juna on termi, jolla tarkoitetaan S-ryhmän sijoituskohteita jotka maksavat taisista tuottoa omistajilleen.
Alun perin termi on saanut alkunsa vuonna 2009 kauppalehden keskusteluketjusta “vielä ehtii S-junaan“.
Tähän junaan liittyminen on tarjonnut piensijoittajille hyvän mahdollisuuden päästä mukaan pienellä pääomalla.
Vaikka S-juna on täysin voimissaan spekuloidaan silti vauhdin hiipumista, vaikka näkymät ovat vielä toistaseksi erittäin positiiviset.
Tämä sijoitustyyli on tarjonnut jo kymmenenvuoden ajan vakaata ja täysin turvallista tuottoa ilman riskejä.
Myöhemmin tuotto on heikentynyt merkittävästi, mutta sijoituksena se on silti riskittömyytensä ansiosta erittäin suosittu.
Myös S-junan paluuta on spekuloitu runsaasti netin eri keskustelupalstoilla ja blogeissa.
Nähtäväksi jääkin kiihdyttääkö S-juna vauhtiaan vielä tulevaisuudessa.
Lue myös: korkeatuottoinen tili
Ehkä vauhti hiipuu jo?
Asiasta ollaan monta mieltä, mutta tällä hetkellä näyttää siltä että vauhti ei ainakaan hetkeen ole kiihtymässä.
Vuosittain laskeneet tuotot ovat aiheuttaneet huolestusta piensijoittajien keskuudessa.
Lisäksi nykyisen markkinoilla vallitsevan tilanteen vuoksi on sijoittajien muutenkin hyvä olla varpaillaan.
S-juna hidasti vuonna 2018
Vuosi 2018 oli ensimmäinen vuosi lähes kymmeneen vuoteen kun sijoittamalla kaikkiin korkoa maksaviin osuuskuntiin sai pääomakorkoa alle 100 euroa.
Tarkalleen ottaen 87 euroa.
Tätä aikaisemmin pääomatuotot ovat aina olleet yli 100 euroa.
Lue myös: jenkkitrendi firettäminen
Korkoa maksavat S-osuuskunnat 2024
Vuonna 2019 korkoa maksavia osuuskuntia oli jäljellä enää 6 kappaletta, sillä osa päätti lopettaa korkojen maksamisen omistajilleen.
- Turun Osuuskauppa = liittymismaksu 100 €, korkoa ei ole maksettu vuoden 2020 jälkeen.
- Osuuskauppa KPO = liittymismaksu 100 €, korko 10%
- Pohjois-Karjalan Osuuskauppa = liittymismaksu 100 €, korko 12%
- Keskimaan Osuuskauppa = liittymismaksu 100 €, korko 6%
- Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa = liittymismaksu 100 €, korko 5%
- Maakunnan Osuuskauppa = liittymismaksu 100 €, korko 5%
Kun lasketaan saldot yhteen ovat liittymismaksut yhteensä 600€ ja tuotto euroissa 48 €.
Vaikka osa Osuuskaupoista on laskenut korkojaan tai jättänyt kokonaan pois on silti esimerkiksi Maakunnan Osuuskauppa alkanut maksamaan korkoa omistajilleen.
Tämä herättää positiivisia fiiliksiä ja toiveikkuutta tulevaisuuden suhteen monessa omistajassa.
Katso myös: korkoa korolle
Toimiiko S-juna vielä?
S-junaan kannattaa vieläkin ehdottomasti hypätä mukaan. “ilmainen” 8% korkotuotto on täysin ekstraa jokaiselle, joka voi laittaa syrjään 600€.
Kauppalehti uutisoi jo vuonna 2018, että S-ryhmä aikoo lopettaa sijoittajien keinottelun.
Tämä jännä julkaisu on löydettävissä täältä.
Koska sijoituskohde on täysin riskitön on sijoittaminen S-junaan joka tapauksessa kannattavaa vaikka korkoja alennettaisiinkin.
Eroaminen tai kyydistä pois jääminen S-junasta on helppoa eikä se maksa mitään. Jätät vain pyynnön, että et halua enää jatkaa osuuskunnissa jotka eivät maksa sinulle korkoa.
S‑ryhmän sijoitustoiminta tänä päivänä – miten se hyödyttää asiakasomistajaa?
S‑ryhmän sijoitustoiminta ei ole enää samanlaista kuin aiempina vuosina, jolloin siitä puhuttiin epävirallisesti “S‑juna”-nimellä. Termi on jäänyt pois käytöstä, mutta sen taustalla ollut ajatus on edelleen täysin voimissaan: S‑ryhmä sijoittaa varojaan pitkäjänteisesti, ja sijoitusten tuotot palautuvat lopulta asiakasomistajille. Nykyään puhutaan yksinkertaisesti S‑ryhmän sijoituksista ja siitä, miten ne tukevat osuuskauppojen toimintaa ja etuja.
Sijoitukset kohdistuvat muun muassa kiinteistöihin, kauppakeskuksiin, energiantuotantoon, logistiikkaan ja erilaisiin rahastoihin. Näiden sijoitusten tuotto muodostaa merkittävän osan osuuskauppojen taloudellisesta perustasta. Kun sijoitukset tuottavat vakaasti, S‑ryhmä pystyy pitämään palvelunsa kilpailukykyisinä ja kehittämään niitä ilman, että kustannuksia siirretään suoraan hintoihin.
Asiakasomistajan näkökulmasta sijoitustoiminnan tärkein hyöty näkyy arjessa. Sijoitustuotot mahdollistavat bonusten, maksutapaetujen ja ylijäämänpalautusten maksamisen. Ne toimivat myös puskurina talouden vaihteluissa, jolloin etuja voidaan tarjota tasaisesti vuodesta toiseen. Lisäksi sijoitukset rahoittavat uusia marketteja, ravintoloita, hotelleja ja liikenneasemia, mikä parantaa palveluiden saatavuutta eri puolilla Suomea.
Sijoitustoiminta tukee myös hintojen vakautta. Kun osa toiminnan rahoituksesta tulee sijoitustuotoista, kaikkia kustannuksia ei tarvitse kattaa myyntihinnoilla. Tämä on yksi syy siihen, miksi S‑ryhmä pystyy pitämään päivittäistavaroiden hinnat kilpailukykyisinä myös talouden heilahteluissa.
Vaikka termi “S‑juna” on jäänyt historiaan, sen kuvaama perusidea elää edelleen: S‑ryhmän sijoitukset ovat osa osuustoiminnan ydintä. Ne tuottavat vakautta, mahdollistavat edut ja tukevat palveluiden kehittämistä. Asiakasomistaja hyötyy sijoituksista joka päivä – usein huomaamattaan, mutta sitäkin konkreettisemmin.
Harkitsetko lainaa? Vertaile ensin.
Helposti ja nopeasti